Mitta ostaa Geotek Oy:n

Mitta Oy ja Geotek Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Mitta Oy ostaa 100% Geotek Oy:n osakkeista. Hankitun tutkimuspalveluliiketoiminnan liikevaihto on n. 3 miljoonaa euroa ja se työllistää 43 asiantuntijaa. Osana järjestelyä Geotekin suunnittelupalveluliiketoiminnan 12 henkilöä on siirtynyt Sitowise Oy:n palvelukseen.

Geotekin aiempia omistajia olivat Sitowise Oy 45%, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy 45% ja henkilöstö 10%.

Pohjoismaiden johtavan mittausalan konsulttiyrityksen Mitta-konsernin liiketoiminta on kuluvana vuonna jatkanut voimakasta kasvua ja liikevaihdon odotetaan nousevan yli 35 miljoonaan euroon vuonna 2018. Mitta-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 28 miljoonaa euroa.

Geotekin yrityskauppa lisää Mitan resursseja varsinkin pääkaupunkiseudulla, sekä monipuolistaa palvelutarjontaa etenkin ympäristöpalveluissa.

”Geotek on pitkän historiansa aikana onnistunut rakentamaan vahvan osaamisen toimialalla ja sen osto luo myös meille lisää mahdollisuuksia toimintamme kehittämiseen”; – Jari Lappi, toimitusjohtaja, Mitta Oy.

”Tämä järjestely antaa aiempaa paremman mahdollisuuden kehittää edelleen sekä suunnittelu- että tutkimuspalveluita kun kumpikin yksikkö pääsee osaksi voimakkaasti kehittyviä yhtiötä, joiden ydinliiketoimintaa kyseiset palvelut ovat”; – Aino Sihvola, toimitusjohtaja, Geotek Oy.

 

Lisätietoa antavat:

Mitta Oy, toimitusjohtaja Jari Lappi, puh. 043 2111 600

Geotek Oy, toimitusjohtaja Aino Sihvola, puh. 040 594 1383

Mitta-konserni on vuonna 1989 perustettu suomalainen kansainvälinen mittausalan konsulttiyritys, joka toimii rakennusalan arvoketjussa. Mitta on markkinajohtaja Pohjoismaissa. Yhtiön liiketoiminta-alueet ovat mittaus, geolaboratorio, geotekninen tutkimus sekä ympäristö- ja energiapalvelut. Mitta työllistää lähes 400 asiantuntijaa yli 30 paikkakunnalla ympäri Suomea ja Ruotsia. www.mitta.fi

Geotek Oy on vuonna 1965 perustettu maa- ja kallioperän sekä vesialueiden tutkimuksiin ja suunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto. Yhtiö toimii koko Suomessa ja sillä on toimipaikat Espoossa ja Klaukkalassa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2017 4,3 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli 31 henkilöä tutkimuspalveluissa ja 12 henkilöä suunnittelupalveluissa. www.geotek.fi


Jaa sivu


Muita uutisia