Mitta Oy ehdolla yrittäjäkilpailussa toistamiseen

Voimme ylpeänä kertoa olevamme ehdokkaana maailman arvostetuimmassa, Entrepreneur of the Year -yrittäjäkilpailussa. Vuoden 2021 Suomen finalistit julkistetaan 4.11. ja voittajat 21.1.2022. Mitta Oy oli viimeksi ehdolla samassa kilpailussa vuonna 2016.

Jari Lappi on ehdolle vuoden yrittäjäksi.

Mitta konserni on perustettu 1989. Mitan kehitys on ollut vauhdikasta. Vuonna 2015 yritys vaihtoi vajaat 10 miljoonaa euroa liikevaihtoa. Kuluvana vuonna, koronasta huolimatta, liikevaihto yltää lähes 47 miljoonaan.

”Kiitos kasvusta ja kehityksestä kuuluu henkilökunnalle”,

sanoo Mitan varatoimitusjohtaja Jari Lappi, joka on ehdolla vuoden yrittäjäksi Mitan ohella. Lappi tuli yritykseen toimitusjohtajaksi vuonna 2001, tuolloin työntekijöitä oli noin kymmenkunta. Nykyään työntekijöitä on Suomessa ja Ruotsissa yhteensä lähes 500 henkilöä.

Mitta on Suomessa markkinajohtaja, jonka toimialat ovat mittaus-laboratorio-maaperätutkimus– sekä ympäristö- ja monitorointipalvelut. Lisäksi Mitta on tuomassa kehittämäänsä Mitta World -palvelua alalle vuonna 2022 datan hallinnan tueksi.

Mitta Oy on ehdokkaana maailman arvostetuimmassa, Entrepreneur of the Year -yrittäjäkilpailussa. Konsulttiyhtiö EY:n vuosittain järjestämässä kasvuyrittäjäkilpailussa voittoa tavoittelee tänä vuonna 55 suomalaista yritystä. Kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka innostavat muita visiollaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Tammikuussa järjestettävässä gaalassa tuomaristo palkitsee pääsarjan voittajan lisäksi vuoden perheyrittäjän ja vuoden start-up-yrittäjän.

Lue lisää kilpailusta


Jaa sivu


Muita uutisia