Mattias Olssonista Mitta AB:n Mittauspalveluiden uusi liiketoimintajohtaja
Mitta jatkaa kasvukehitystään ja Mitta AB:n uutena Mittauspalveluiden liiketoimintajohtajana aloitti 1. elokuuta Mattias Olsson.

Mitta AB:n Mittauspalveluissa työskentelee noin 80 työntekijää eri puolilla maata aina Pohjois-Ruotsin Luleåsta Etelä-Ruotsin Malmön/Lundin alueelle. Liiketoiminta on jaettu kolmeen alueyksikköön, jotka kaikki tarjoavat kattavan valikoiman mittausalan palveluita perinteisestä mittauksesta ja kartoituksesta aina kompleksisiin laserskannaukseen ja drone-palveluihin sekä mittauspäällikkö- ja projektijohtamispalveluihin.
Mattias Olsson on vuosien ajan menestyksekkäästi hoitanut tärkeitä ja haastavia tehtäviä Mitta AB:ssa, viimeksi Eteläisen Mittausosaston päällikkönä.
”Minulla on ollut ilo työskennellä tiiviisti Mattiaksen kanssa ja olen vakuuttunut siitä, että hän on oikea henkilö viemään mittaustoimintaamme eteenpäin kohti uusia menestyksiä. Hänen kokemuksensa, osaamisensa ja tapansa toimia tuottavat merkittävää arvoa sekä asiakkaille että työntekijöille. Olen erittäin iloinen siitä, että Mattias on ottanut uuden vastuualueen harteilleen ja odotan innolla tiivistä yhteistyötä myös jatkossa”, toteaa Henrik Malmberg, Mitta AB:n toimitusjohtaja ja entinen Mittauspalveluiden johtaja.
Mattias Olsson itse kommentoi uutta rooliaan: ”Odotan innolla tätä tehtävää ja uutta kehitysaskelta Mitassa. Olen toiminut yrityksessä pitkään ja näen haasteita, mutta myös suuria mahdollisuuksia jatkaa mittausosaston kehittämistä ja tehdä meistä entistä parempia. On erityisen innostavaa päästä työskentelemään laajemmin tällä liiketoiminta-alueella ja Mitassa konsernimme lisämenestyksen eteen.”
Lisätietoja:
Henrik Malmberg
toimitusjohtaja, Mitta AB
puh. +46 736 246 843
henrik.malmberg@mitta.se
Mattias Olsson
liiketoimintajohtaja, Mittauspalvelut, Mitta AB
puh. +46 706 615 667
mattias.olsson@mitta.se