Mitta jälleen ostoksilla Ruotsissa – palvelutarjonta laajenee

Suomen johtavan mittausalan konsulttiyhtiön Mitta Oy:n ruotsalainen tytäryhtiö Mitta Mättjänst AB on ostanut ruotsalaisen BG&M Konsult AB:n koko osakekannan.

Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2016 14 miljoonaa kruunua ja se työllisti 10 henkilöä. BGM:n toimitusjohtaja Johan Ericsson tulee osana järjestelyä osakkaaksi Mitan suomalaiseen emoyhtiöön, minkä omistajina on suomalainen pääomasijoittaja Helmet Capital sekä Mitta-konsernin henkilöstö.

Mitan liiketoiminta on laajentunut voimakkaasti vuoden 2016 liikevaihdon ollessa 21,4 miljoonaa euroa, missä on 182% kasvua edellisestä vuodesta. Mitta on saavuttanut selkeän markkinajohtajan aseman Suomessa.

BGM:n osto täydentää Mitan palvelutarjontaa Ruotsissa, mistä yhtiö osti aiemmin keväällä mittauspalveluiden asiantuntijayrityksen Motala Mättjänstin (nimeksi muutettu Mitta Mättjänst AB) sekä maanmittausvälineiden myyntiin erikoistuneen Geofixin.

”Hienoa saada laajennettua näin nopealla aikataululla palvelutarjontaamme Ruotsissa. BGM:n oston myötä voimme tarjota asiakkaillemme myös geoteknisiä palveluita kuten kairausta ja laboratorion sekä ympäristöteknisiä palveluita, joiden kysyntä on myös vahvassa kasvussa”; sanoo Tomas Knutsson, toimitusjohtaja Mitta Mättjänst AB.

”Mitta on saanut toimialansa johtavana yrityksenä erittäin positiivisen vastaanoton Ruotsissa ja tulemme jatkamaan päämäärätietoisesti markkina-asemamme vahvistamista”; sanoo Timo Hyvönen, joka on Mitta Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

 

Lisätietoa:

Mitta Mättjänst AB, vd, Tomas Knutsson, tel. +46 70 623 70 79

Mitta Oy, hallituksen puheenjohtaja, Timo Hyvönen, puh. +358 400 975 838

Mitta konserni on vuonna 1989 perustettu suomalainen kansainvälisesti toimiva mittausalan konsulttiyhtiö, joka toimii rakentamisen arvoketjussa. Mitta on Suomessa markkinajohtaja, jonka toimialat ovat mittaus, geolaboratorio, kairaus sekä ympäristö- ja energiapalvelut. Se työllistää yli 300 alan ammattilaista 30 toimipaikassa ympäri Suomea ja Ruotsia. www.mitta.fi

BG&M Konsult AB on ruotsalainen geoteknisten ja ympäristöpalveluiden asiantuntijayritys, joka on perustettu vuonna 2010. Yrityksen toimipaikat sijaitsevat Linköpingissä, Skövdessä ja Tranåsissa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli 14 miljoonaa kruunua ja se työllistää 10 työntekijää. www.bgm.nu


Jaa sivu


Muita uutisia